perjantai 19. syyskuuta 2014

Ketterän kehittämisen kultuuri rakentaa malliratkaisuja yli kuntarajojen

Hankkeen avulla on pystytty tuomaan uusia avauksia ja ratkaisuita kuntien rakenneuudistuspaineisiin siten, että palveluja tuotetaan yli kuntarajojen. Palveluiden tuotanto toteutuu kuntien välisenä yhteistyönä osakeyhtiömallin pohjalta. Hankkeen lopputuloksia voidaan soveltaa ja hyödyntää sekä suurempien kaupunkien, että pienempien kuntien tapauksissa. Lopputulosten soveltaminen on mahdollista suorittaa koko valtakunnan tasolla, mutta johtuen yhtiön toimintakentästä soveltaminen on helpointa ja suoraviivaisinta Etelä-Savon ja Itä-Suomen alueella.

Hankkeessa on luotu moniammatilliset palveluryhmät sekä rakennettu perusta yhteiselle palvelukulttuurille. Ylikunnallisen yhtiön käynnistysvaiheen yhtenä haasteena on yhteen sovittaa eri kuntien ja toimijoiden erilaiset toiminta- ja ajatustavat. Yhtenäistämällä käytännöt, oppimalla hyviä käytänteitä eri puolilta ja eri toimialoilta tulleilta henkilöitä, kehitetään yhtiölle palvelutuotannon malli, jossa ei ole mukana vanhoja rasitteita. Palveluryhmien sekä yhteisen palvelukulttuurin luominen on kasattu hankkeen tuloksena ”poluksi” jota muut toimijat voivat jatkossa hyödyntää. Näin hankkeen kokemuksia sekä hankkeessa rakennettuja toimintamalleja on voitu siirtää vastaavien kohdeorganisaation hyödynnettäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti