perjantai 30. tammikuuta 2015

Työpajat käynnistyivät Juvalla ensimmäisten linjojen osalta

Pitkin kevättä käytävät työpajat saatiin käyntiin maanantaina 27.1.2015 Juvalla. Vuorossa oli aamupäivällä käyty Linja 1 - Yhteinen työ ja yhdessä tekeminen sekä iltapäivän Linja 2 - Henkilöstöhyödystä asiakashyötyä. Yhteensä mananatain aikana työpajoille osallistui noin 40 innokasta oman työpaikkansa kehittäjää.

Aamupäivän aikana kävimme läpi mikä tekee hyvän työyhteisön sekä mitä todella tarkoittaa Järvi-Saimaan Palveluiden kolme arvoa avoimuus, luottamus ja menestys. Iltapäivän työpajassa Linja 2:n kanssa tavoittena on saada henkilöstölinjaukset yhtiölle. Ensimmäisen päivän aikana saimmekin jo paljon hyviä ideoita ja ajatuksia  hyvistä ja yhtenäisistä linjauksista. Molemmista ryhmistä löytyy päivän kulku tarkemmin kuvattuna linjojen omilta välilehdiltä.

Jokaiselle näiden linjojen osallistujalle on myös lähetetty omaan sähköpostiin käyttöohjeet, jolla jokaiselta varmasti onnistuu kuvien lisääminen sinne Pinterestiin.

Seuraavat työpajat ovatkin vasta maaliskuun alussa, joten palataan näissä merkeissä silloin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti