sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Alueen ja asukkaiden hyvinvoinnin takaajan tehtävä vaatii meidät kaikki

Uutta tapaa toimia haetaan koko henkilöstön voimin kuudessa linjassa. Kaksi ensimmäistä linjaa keskittyy organisaation sisäiseen kehittämiseen, kolmos- ja neloslinjat asiakkuuksiin, kumppanuuksiin ja verkostoihin yli organisaatiorajojen´, ja kaksi viimeistä yksilöiden itsensä kehittymiseen. Askeleita otetaan kaikissa linjoissa, niiden etenemistä pääset katsomaan tuolta yläpalkista. Linjojen edetessä dokumentaatio etenee. Konkreettiset askeleet dokumentoituvat myös linjojen omiin Pinteresteihin.

Alueen hyvinvoinnin takaajana Järvi-Saimaan Palvelut ei voi onnistua yksin. Meidän on pystyttävä olemaan halutuin yhteistyökumppani sekä kunnille että alueen yrityksille. Halutuin yhteistyökumppani pystyy hakemaan kumppanuuksia myös kauempaa. Ja on jo pystynytkin. Neloslinjan perustehtävä löytyi siis helposti. Eipä kolmoslinajallakaan sen vaikeampaa ollut perustehtävän etsinnässä: Paras asiakashyödyn tuottaja. Kuntien ja muiden asiakkaiden on saatava meihin sijoittamallaan eurolla parasta hyvinvoivointia kunnan asukkaille, yrityksille ja ympäristölle. Kesäkuuhun mennessä selviää, miten se tehdään!

Vähän enemmän asiakkaalle kuin on luvattu. Kohta nähdään miten se käy!

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti