torstai 30. huhtikuuta 2015


Ensimmäinen ryhmäkehityskeskustelu käyty!

Pidimme 29.4.2015 Järvi-Saimaan Palvelun 1. ryhmäkehityskeskustelun Sulkavan yhtenäiskoululla.     
Ryhmäkehityskeskustelun tavoitteena on ryhmän kokonaisuuden kirkastaminen eli yhteisen ymmärryksen löytyminen ja jokaisen oman paikan asettuminen suhteessa kokonaiskuvaan. Tämä auttaa ymmärtämään toisten näkökulmia sekä oman ja toisten töiden merkityksiä, mikä puolestaan sujuvoittaa yhteistyötä jokaisen yksikön välillä. Keskusteluun kokoontui mukavasti osanottajia meidän Sulkavan toimipaikoista. Kaikkiaan 15 henkilöä.

Kehityskeskustelu oli rakennettu teeman Puhtaus on hyvinvointimme -ympärille.  Kehityskeskustelu sujui hyvin ja rakentavasti.  Suurimmalla osalla porukasta oli jotain sanottavaa tai kommenttia asioihin.

Pääsääntöisesti työntekijät kokivat töiden sujuvan Sulkavalla oikein hyvin ja olivat työhönsä tyytyväisiä. Osasimme ajatella monia asioita jotka on tällä hetkellä hyvin, kuten esimerkiksi yläkoulun ja lukion osalta onnistunut ulkojalkineiden vaihto sisään tullessa. Uusi hieno pesukone kuivausrumpu yhdistelmä sai myös kiitosta. Tavoitteitakin saimme suunniteltua tulevaisuutta ajatellen.

Ruokapuolella yleinen arvostus kunnan puolelta toimintaamme esim. raaka-aine hankinta rahat ovat aina olleet riittävät ja kunnan tarjoamista ruokailuista ei yleensä ole leikattu. Näin yhtiön toiminta on ollut helppoa jatkaa samaan malliin. Yhteistyö on hyvällä pohjalla mielestämme.

Kehityskohtia mietittiin, uusia laitehankintoja mietittiin, tiedonkulkua voisi aina vielä parantaa, mutta huomattiin sen toimivan aika hyvin.

Esimiestyöstä tuli aika vähän palautetta kaikkea positiivista ei ehkä rohjettu sanoa ääneen.

Kaiken kaikkiaan koimme ryhmäkehityskeskustelun hyväksi malliksi kehittää työtä koko Järvi-Saimaan palvelujen alueella.  Saamme ryhmässä ratkaistua ja suunniteltua monta asiaa kerralla hyvään suuntaan. 

Marita Penttinen ja Minna Hakulinen

2 kommenttia:

  1. Hieno yhteenveto keskustelusta. Kehityskeskusteluissa määritellyt tavoitteet on myös syytä kirjata plogiin, näin muutkin ryhmät voivat seurata ja kehittää omien ryhmiensä tavoiteasettelua. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin!

    Jukka

    VastaaPoista
  2. Ryhmäkehityskeskusteluista voisi muodostua tapa kehittää uusia palveluryhmiä? Ehkä hyvinkin innovatiivisesti osaamista yhdistellen.

    VastaaPoista